Penaali

Lukioelämää Kotka-Hamina-Virolahti

Vastaukset tähän keskusteluun

Heip, minua kiinnostasi, mistä hyvää musiikkia voi kuunnella. Pandora on aivan tavattoman hyvä, mutta tekijänoikeusjuttujen vuoksi se suljettiin USA:n ulkopuolisilta (kyllä, tiedän kiertotien). Monet tuttavani käyttävät Last.fm:ää, mutta en ole jotenkin vielä täysin oivaltanut sen toimintalogiikkaa ja sujuvan version saa kai vain maksamalla. Sitten tietenkin voi laittaa omalta koneeltaan jakopalvelun kautta, Saunalahden IsoG:ssä on hyvä musiikkisovellus.

Mutta mitä muuta? Kun tekee koneella töitä, on helppo kuunnella koneelta. Verkkoradioita on joka lähtöön, mutta kauhea seulominen, että löytää sopiva, mukavan ja toimivan.

Kai nuoruusvuodet ja musiikki herkistävät tietyille asioille, mutta toisaalta ei musiikki ole sidottu ikään. Monilla vanhemmilla on lastensa kanssa yhteisiä musiikki-innostuksia (on meidänkin perheessä käyty yhdessä Genesiksen keikalla, ja käytäisiin varmaan useamminkin, jos olisi mahdollisuuksia).

Joo, kuuntelen itse tosi monenlaista musiikkia, tästä pidän aivan erityispaljon.

Vastaa tähän

Vastaa tähän

RSS

Tietoja

Anne Rongas Anne Rongas perusti tämän yhteisön täällä: Ning.

© 2009   Luonut: Anne Rongas Ning-sivustossa.   Luo oma sosiaalinen verkostosi

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot

Kirjaudu sisään Chatiin